Mitä vihreä siirtymä alallamme merkitsee ja miten se vaikuttaa arkkitehtitoimistoihin?

TULE MUKAAN!

Ensimmäinen ATL Meet järjestettiin syksyllä 2022 ja se sai osallistujilta loistavat palautteet. Tällaista tapahtumaa oli jäsentoimistoissamme kaivattu. Meet järjestetään taas syksyllä, tällä kertaa Tampereella, ja se kokoaa arkkitehtitoimistot ympäri maan yhteen ajankohtaisten aiheiden äärelle! 

Tapahtuman kohderyhmänä ovat arkkitehtitoimistojen johto, omistajat ja osakkaat, pääsuunnittelua tekevät ja projektipäälliköt.

Tänä syksynä Meetissä käsitellään vihreän siirtymän merkitystä ja vaikutuksia arkkitehtitoimistoihin, ja pohditaan sitä, miten arkkitehdit voivat saavuttaa lisää jalansijaa muutoksen kynnyksellä.
Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin. Kestävä talous nojaa vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin. Se tarkoittaa, että rakentamisessa ja rakennetussa ympäristössä myös suunnittelun ja suunnittelijoiden merkitys tulee kasvamaan. 

Päästöjen vähentämiseksi tarvitaan teknisesti toimivaa ja taloudellisesti järkevää sääntelyä, jolla on suora vaikutus uuden suunnitteluun ja vanhan korjaamiseen. Vihreän siirtymän myötä eri alojen toimijoiden on huomioitava sen vaikutukset poliittiseen päätöksentekoon, uuteen lainsäädäntöön sekä hankkeiden rahoitukseen unohtamatta inhimillisiä tekijöitä ja kulttuurista muutosta. 

Vihreä siirtymä luo uusia tarpeita ja ratkaisuja synnyttäen kasvua ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Samalla kehittyy uutta osaamista, jolle on kysyntää myös kansainvälisillä markkinoilla. Tämä osaaminen kokonaisuudessaan parantaa Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä, jossa arkkitehdeilla on merkittävä rooli ja rajattomasti liiketoimintamahdollisuuksia.

Konferenssipäivän ohjelma julkaistaan pian!

Jo nyt voimme paljastaa, että aloitamme Meetin yhteisellä illallisella ja iloisella illanvietolla keskiviikkoiltana 4.9. Ravintola Tillikassa. Konferenssipäivä 5.9. onkin täyttä asiaa aamusta myöhäiseen iltapäivään päättyen cocktail- ja verkostoitumistilaisuuteen.

Lipunmyynti tapahtumaan on avautunut, 
tule mukaan Super Early Bird -hintaan!

Osta liput tästä

Super Early Bird -hinnat voimassa 30.4. saakka:

ATL:n jäsenille 350 e (norm. 410 e)
Muille 420 e (norm. 495 e)

Ryhmävaraukset (ryhmä väh. 5 osallistujaa): heli.vilmi(at)atl.fi

Kuvassa Matti Kuittinen ja Sergej von Bagh Meetissä 2022.

 

Tästä voit tutustua aiempiin Meeteihin:

2023 ATL Meet Helsingissä

2022 ATL Meet Turussa

 

 

PUHUJAT

 

 

 

 

Anders Bang Kiertzner

Director, Lendager Architects

Anders Bang Kiertzner has a decade of experience working with strategic design and sustainable innovation management and has dedicated his career to transforming corporate strategy and decision-making towards the green transition.

Lendager Architects is a pioneering Architecture and Innovation Studio based in Denmark, Iceland and Germany. Pushing the agenda for a more sustainable and circular building sector, Lendager has realized a dozen buildings based on radical material and business model innovation.

 

Juha Laurila

Elinkeinojohtaja, Rakennusteollisuus RT / INFRA ry

Juha vastaa INFRA ry:ssä elinkeinopolitiikasta ja Rakennusteollisuus RT:ssä hän vetää kiertotalous/biodiversiteettitiimiä. Hän on myös vastannut Rakennusteollisuuden biodiversiteettitiekartan valmistelusta ja jatkotoimenpiteiden suunnittelusta. Näen rakennetussa ympäristössä todella ison vielä hyödyntämättömän potentiaalin luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta ja haluan olla mukana valjastamassa rakennettua ympäristöä luontokadon jarruttamiseen.

Mari Pantsar, ATL Meet 2024 -tapahtuman puhuja

 

Mari Pantsar

dosentti ja partneri, Kari & Pantsar Oy

Mari Pantsar on toiminut yli 20 vuotta yksityisellä ja julkisella sektorilla ympäristö- ja vastuullisuusasioiden johtotehtävissä ja useiden organisaatioiden hallituksissa.

Mari käsittelee esityksessään EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmän eli taksonomian vaikutuksia ja ennen kaikkea uusia mahdollisuuksia suunnittelussa ja rakentamisessa. Lisäksi keskustellaan, kuinka taksonomian ja EU:n yritysten kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) välisiä synergioita voidaan hyödyntää arkkitehtitoimistojen liiketoiminnan kehittämisessä.

 

Sofie Pelsmakers (she/her)

DipArch MSc MRes PhD ARB RIBA SFHEA
Professor Sustainable Architecture and  Housing Design

Pelsmakers has dedicated the past two decades to teaching, designing and researching sustainable architecture along three interconnected lines (sustainable living environments, housing design research and sustainable architecture pedagogy) that have a clear societal urgency and that are not limited to technological innovations but offer wider insights into socially and environmentally responsible design. At the Tampere School of Architecture (Finland), her collaborative work connects research, teaching and practice for the training of the architects of the future.  She authored  The Environmental Design Pocketbook, and co-authored ’People, Energy, Buildings- Making Sustainable Architecture Work’ and ’Designing for the Climate Emergency: A Guide for Architecture Students’. She also co-guest-edited the first volume of the RIBA Design Studio Journal: ’Architecture and the Climate Emergency: Everything Needs to Change and was lead of the ARCH4CHANGE educational development project (www.arch4change.com).

KIINNOSTUITKO MAHDOLLISUUDESTA TAVOITTAA KERRALLA PÄÄTTÄVÄSSÄ ASEMASSA OLEVIA ARKKITEHTEJA?

Tutustu kumppanimahdollisuuksiin:

ATL MEET 2024 – KUMPPANIPAKETIT

EDELLISVUOSIEN YHTEISTYÖKUMPPANILTA KIITOKSET:

”Olimme mukana myös edellisissä ATL Meeteissä Turussa vuonna 2022 ja Helsingissä 2023. Olimme todella tyytyväisiä tilaisuuteen! Järjestelyt oli hoidettu ammattimaisesti, osallistujat viihtyivät ja olivat aktiivisia myös meidän suuntaan. 

Suosittelen ATL Meet -tilaisuutta lämpimästi myös muille alan toimijoille!”

– Matti Tiilikainen, ASKELE

 

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME

 

 

KULTAKUMPPANI

 

NÄYTTEILLEASETTAJAT

 

UTU Oy